Ensimmäisestä kotiottelustakin tasapeli

WFT avasi kotiottelunsa viime lauantaina, kun se sai liikuntahallissa vastaansa sarjanousija Parolan Visan. Valkeakoski -päivän maali-iloittelu päättyi lopulta pistejakoon 7-7(3-2) tuloksella.

Pelissä mentiin tasatahtia 4-4 -tulokseen asti, minkä jälkeen WFT repi kolmen maalin etumatkaan.  Hyvältä näyttänyt tilanne kuivui kuitenkin kasaan ja jossiteltavaa jäi muun muassa 10 metriseen johtaneesta tilanteesta. Jännittäviä loppuhetkiä voi kukin tarkistella otteluvideolta.

Koskilaisten pelissä oli kaiken kaikkiaan hyviä merkkejä toimivasta joukkuepelaamisesta, mutta yhtä lailla löytyi niitä huonompiakin esimerkkejä puolustussuuntaan. Joka tapauksessa peli yleensä kehittyy kauden edetessä, joten tästä on hyvä jatkaa.

TÄHDET
3 Ville Kauppinen
2 Joni Niskavaara
1 Tomi Mäkelä

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *