Arvokas voitto ja paluu maan pinnalle

WFT taisteli edellisessä kotipelissään lauantaina 30.11. tiensä tappioasemasta arvokkaaseen 4-3 -voittoon Sääksjärven Loiskeesta. Eilen oli edessä kuitenkin paluu maan pinnalle, kun Fenix FT näytti tehokkuutensa ja vei pisteet mennessään maalein 6-9.

Viime kaudella ykkösessä pelannut Loiske näytti alkuun, että vauhti ei ole lainkaan hiipunut sitten korkeamman sarjatason ja johtikin ottelua vielä tauolle siirryttäessä 1-2.

Koskilaiset löysivät kuitenkin pelikirjaansa puuttuvan palasen puoliajalla ja hienolla taktisella muutoksella nousivat lopulta niukkaan maalin voittoon. Takaa-ajon toisen jakson alkuun käynnisti maalivahti Jan Holm, joka sijoitti maalivahdeille harvinaisemman pelitilannemaalin noustuaan rohkesti mukaan hyökkäykseen.

Fenix rankaisi rohkeudesta

Lauantaina 7. joulukuuta liikuntahalliin saapui vieraaksi Fenix FT, jonka ruuti oli rutikuivaa. Kliinisesti viimeistelleestä joukkueesta nousi esiin erityisesti Mikko-Jussi Laine, joka vastasi vieraiden viidestä osumasta!

Tauolle siirryttäessä tilanne oli 1-4 ja kotijoukkue lähti hakemaan rohkeasti ratkaisua vaihtamalla maalissa Onni Junttilan Ville Kauppiseen ja lähti pyörittämään viiden ylivoimaa, mikä käynnistyikin hienosti Xhevat Kurtin kaventaessa 2-4 vain 41 sekuntin pelin jälkeen.

Tämän jälkeen peli olikin maali-ilottelua, sillä Fenix rokotti tyhjänä ammottavaan WFT -maaliin surutta. Myös kotijoukkue osui vielä neljään otteeseen, joten verkkoja heilutettiin tiukkaan tahtiin loppuottelun ajan.

WFT:n hyvä nousuvire katkesi harmittavaan tappioon, mutta tästä on vain otettava opiksi ja kohti seuraava ottelua, mikä pelataan Parolassa ensi lauantaina ParVi:a vastaan ja vuoden päättää kotiottelu Ylöjärven Ilvestä vastaan lauantaina 21.12. kello 12.30.

TÄHDET
WFT – Loiske
3 Mikko-Petteri Latosaari
2 Veli-Matti Haataja
1 Jan Holm

WFT – Fenix FT
3 Jarno Mattila
2 Joni Niskavaara
1 Tomi Mäkelä

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *